perjantai 6. marraskuuta 2015

Lastenhuoneiden sisustus

Minun suurin murheenkryyni on lastenhuoneet. Kuopuksen huone nyt ei ole vielä käytössäkään kun on niin pieni vielä, ettei vielä edes nuku siellä. Joten suon itselleni armoa hänen huoneen suhteen. Vielä tovin!

Kuopuksen huone vielä kesken eräisenä.


Esikoisen huone puolestaan alkaa pikku hiljaa löytämään suunnan. Toki tässäkin edetään pikkuhiljaa, joka ei vieläkään minun periaatteeseen meinaa sopia. Kaikki heti tänne nyt!!

Esikoisen huone alkaa pikku hiljaa valmistumaan.

Lastenhuone kuitenkin on lapsen, ja siellä on leluja ja ne pitää olla esillä jotta lapselle tulisi oma-aloitteinen leikkiminen. Kuitenkin hieman lähdin muuttelemaan tätä omaa perijaatettani, eli meillä on huoneessa Ikean expedit hyllykkö ollut alusta saakka. Ja jo ostaessani ostin siihen vaaleansiniset laatikot, ja yläpuoli oli avoimina hyllyinä. Mutta minua alkoi ahistamaan tämä kun se sai jotenkin rauhattoman tunnelman, kun hyllyn takana on vielä värikäs ehkä hieman rauhaton tapetti. Lillebyn lintutapetti, johon rakastuin jo ennen rakennusaikaamme. Tykkään tästä edelleen, mutta tälläisen eteen lastenlelut ei vaan minun silmääni sovi. Joten vaihdoin huoneessa järjestystä. Ja kävin ostamassa muutaman valkoiset laatikot (sinisten tuotanto on lopetettu :( ) lisää expedit hyllykköön, sekä muutamat tauluhyllyt.


Laatikoissa lelut ja kirjat, ja hyllyn vieressä junaradat.


Huoneesta lähti ihana valkoinen nojatuoli pois, mikä oli kyllä aivan mahtava jossa pystyi istuskelemaan katsoen lasten leikkejä sekä iltasadun lukupaikkana.
Mutta löysin kirpputorilta ihanan pikkupöydän ja jakkaran, jotka halusin ehdottamasti pojan huoneeseen. Näin hänellä paikka piirellä ja leikkiä. 
Toki vielä en uskalla jättää kyniä esille, ettei kynät vaan vahingossakaan satu käsiin ja aleta salaa piirtää seiniin :D

Kirppislöytö, liitupöytä sekä jakkara.


Muutamat lelulaatikot olisi vielä hakusessa, sekä sängyn maalaus. Niin kyllä tämä kohta alkaa jo olemaan kokonaisuus johon olen tyytyväinen, toistaiseksi.

Toki huoneesta uupuu edelleen kaapista liukuovet :D voi reppanaa, mutta aina tulee muuta mieleen mitä ostaisi.
No siis oikeesti tässä on hiemainen ongelma, kun liukuovet joita tähän olen suunitellut eivät aivan täydellisesti mahdu ja tulee todella ahtaaksi. Joten olen sysännyt tätä vain myöhemmäksi ja myöhemmäksi. Ja helpostihan nuo vaatteet tuosta saa ilman liukuovia :D no lupaan ostaa ne jouluksi, ja saadaan tämäkin huone valmiiksi. 

Lelulaatikoiden osalta myös sänky pitäisi maalata. Toki tämä hieman väärä ajankohta kyseiseen projektiin, kun ulkona on hieman haasteellista toimia näillä säillä. 
Mutta kyllä tämän teen vielä ennen joulua, sänkyyn käyn ostamassa hieman kestävämpää maalia kun kuitenkin niin suurella kulutuksella on.

Tällä viikolla en kerennyt kyseistä projektia ottamaan työn alle, joten se siirtyy vielä ainakin viikolla eteenpäin.
Meinaan tämä viikko meni esikoisen 3-vuotis syntymäpäiviä järjestäessä, joita vietään huomenna lauantaina :)

Ihanaa viikonloppua kaikille! Seurava postaus onkin juhla tunnelmista :)

-Jessica-



1 kommentti: