torstai 3. joulukuuta 2015

Perfektionistin Suorituspaineet

Heippa taas kaikille pitkästä aikaa!

Blogia en ole päivittänyt, enkä instan puolellekkaan lisännyt kuvia. 
Minun perfektionistin piirteet puskee nyt niin pahasti esille, että itseänikin ärsyttää. Miksi pitää sitä rimaa niin korkealla, miksi ei vain voisi höllätä ja laskea hieman sitä rimaa. Tuli olo että eihän tässä talossa ole mitään kuvattavaa joka voisi olla julkaisukelpoista ns. "Etuovi-sisustusta".

Mutta nyt yritän että saan laskettua rimaa, ja yrittää olla tyytyväinen. Ja kirjoittaa meidän kodista joka nyt on parin viikon aikana muuttunut valtavasti. 
Uusia kivoja juttuja tullut myös, jouluvalot ikkunoissa ja ulkona. Sohvamme saapui vihdoin ja viimein tehtaalta - kolme istuintyynyn kangasta vaihdettuna <3.

Eli nyt olisi paljon postausaiheita, ja muutaman päivän päästä juhlistamme jouluakin.

Näin kun muut ihmiset alkavata rauhoittua joulun viettoon, niin meillä puolestaan alkaa olemaan päinvastoin. Kuusikauppa käy vilkkaana, olemme aamusta iltaan myymässä kuusia. Näin meidän joulutervehdyksien vieminen tuottaa haasteita varsinkin tänä vuona kun meillä on kaksi myynti paikkaa, mies kylillä myymässä ja minä kotipihalla.
Toivon kovasti että ystävämme ymärtävät tämän, toki nämä ovat jokavuotisia ongelmia meillä. No me olemmekin sellaisia myöhäisiä yökulkuja tonttuja :)

Tämän hiljaisuuden aikana olohuoneemme järjestyskin kerkesi hetken olemaan täysin nurinkurinen, mutta se ei kauaa kestänyt. Sillä se ei oikeasti sopinut, vaikka kodikkuuta se toi paljon lisää. 




Mutta näin joulun tullen meidän joulukuuselle ei olisi ollut paikkaa, joten nopeasti palasimme vanhaan järjestykseen. Toki se hieman harmitti itseäni, sillä aina samaa vanhaa... Tylsää...
Eli itselleni tullut tämä ahistus joka jokaiselle taitaa jossain vaiheessa tulla, kodin järjestyksen suhteen :)

Nyt koitan kuitenkin aktivoitua ja kertoa hieman tiheämmin meidän jutuista kotona, mitä tässä reilun kuukauden hiljaisuuden aikana tapahtunut ja muuttunut :)

Oikein ihanaa joulun odotusta, ei ole kun muutama päivä kun vatsamme täyttyvät herkuista, sydämmemme pakahtuu onnesta kun rakkaimat ympärillä ja lasten ilo nousee kattoon lahjojen saannista.



-Jessica-

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Ulkovalaisimet

Lumista sunnuntaita, sitä satoi ihanasti viikonlopun aikana! Vähäsen, mutta tuo pienikin määrä ja pikkupakkanen tuo iloa.

Ostimme tuossa alkusyksystä vihdoin pihavalot meille, kun löysimme paikalliselta fb-kirpputorilta käyttämättömiä harmaita Marksljöd Magnusin pollarivalaisimia todella edullisesti.

Marksljöd Magnus pylväsvalaisin

Emme olleet suunitelleet ostavamme näin kaalita valaisimia, mutta saimme viisi valaisinta halvemmalla kuin yhden hinnalla, ja nämä olivat erittäin hyvät. Hain tummanharmaita valaisimia, talomme väriin suhteutettuna.

Jos olisimme kaupasta valaisimet ostaneet, olisimme päätyneet Airamin Park valaisimiin.

Airam Park Harmaa

Jokatapauksessa ensi kesänä ostamme viisi valaisinta lisää, niin hinta tulee olemaan edullisempi, kuin että olisimme ostaneet kymmenen airamia :)
Lauantai päivällä kaivoimme kaapeliuran, ja laitoimme valaisimet paikalleen.

Kaapeliuran kaivuuta.


Tänään saimme vedettyä piuhat sisälle taloon ja kytketyä näin iltasella päälle. Nyt ei tarvitse enää olla täysin säkkipimeässä. Pihatie täytyy vielä täryttää uuden sorakerroksen osalta. Niin siiten lopputulemastakin tulee siisti.
Valot ovat kytkettynä hämäräkytkimeen, sekä toimivat katkaisijasta. Joten yöksi kyllä samutamme valot.

Valot päällä 






perjantai 20. marraskuuta 2015

Kaamosväsymys

Sateista perjantaita kaikille!
Pahoittelut näin heti alkuun pitkästä tauosta blogissa. Täytyy myöntää että kaamos "masennus" iskenyt tänne! Ei huvita, kiinosta eikä jaksa mitään. 

Tämä minulle suhteellisen tuttua, lasten saamisen jälkeen tämä olotila tulee joka syksy. Aikaisemmin olen ollut henkeen ja vereen syysihminen, nauttien pimenevistä illoista sekä kynttilän valosta. Tämä aika myös tarkoitti ennen että loma oli alkamassa, pitkä kevät,kesä ja syksy oli painettu töitä ilman lomia. Talvi alkoi tekemään tuloaan ja joulukuun alku, niin minulla alkoi silloin "kesäloma". Niin eihän se ketään voi masentaa :D


Nyt toisin, tuntuu että maailma pysähtyy, neljänseinän sisälle. 
Kuopus on juuri siinä iässä että ulkona olo lähes mahdotonta, muutoinkun päiväuni aikaan!
Toivon kovasti että pian saataisiin lumipeite ja pikkupakkanen, niin saisi tuotakin hieman ulkona pidettyä :)

Joulukin tekee tuoloaan kovaa vauhtia, ja minulla ei ole tippakkaan joulufiilisitä. Ahdistaa jo valmiiksi jouluvalot, rakastan niitä. Viime vuonna ostin meille kaikki uudet valot, mutta nyt en niitä haluaisikaan laittaa ollenkaan. Tähän ei voi muuta sanoa kun: NAINEN!!! 

Uskoisin että pieni irtiotto arjesta olisi pian paikallaan, puolivuotta kotona oloa. Voisi tehdä hyvää pieni hemmottelupäivä, hierontaa, kasvohoitoa, jalkahoitoa, hyvää ruokaa ja jokin elokuva hyvässä seurassa. Saisikohan mieheni napattua tästä kopin ;) hahahah...

Kotonakin on muutama uusi juttu josta voisin kirjoittaa, kun löytäisin sen kadoksissa olevan fiiliksen tähän kaikkeen :D

Mutta nyt ei auta muutakun ottaa moppi käteen ja jatkaa siivoamista. Josko sitä tänä iltana sytyttelisi hieman kynttilöitä ja osaisi nauttia ja olla vain, ilman ahdistusta :)

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille, kyllä se valo sieltä vielä tulee ja nämä kamalat vesisateet loppuu. Minä niin uskon että saamme tänne eteläänkin tänä vuonna runsaslumisen talven <3

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Sohvan reklamaatio

Syksyistä keskiviikkoa kaikille! :)

Kerroin tuolla blogin alussa meidän sohvasta, jonka kanssa on hieman ongelmia reklamaation kanssa. Ja sanoinkin että postailen siitä lisää kun jotain alkaa tapahtua.

Oma periaatteni oli etten missään nimessä halua alkaa sohvan valmistajaa haukkumaan, mutta tämä sotku mennyt aivan naurettavaksi, joten päätän kertoa koko stoorin nimiä käyttäen. Ja korostan sohva on huippu, mutta valmistajan kanssa on erittäin erittäin hankala asioida.  Varmasti hyviäkin kokemuksia on, mutta meillä kävi näin:

Eli ostimme viime syksynä Pohjanmaankalusteen Multico sohvan (Annalan bax12 kankaalla). Sohva saapui meille juuri ennen joulua. 
Kolmen kuukauden jälkeen ihmeteltiin kun kangas alkaa nyppääntyä oikein kunnolla, mutta en niinkään tehnyt asialle mitään. Kunnes kesällä huomasimme että kaksi istuinosaa ovat aivan kulahtaneet ja nyppääntyneet, langat ovat siis sohvasta nousseet johon sitten nyppyjä jää. Mutta siis suurin ongelma oli tuo lankojen nousu, sohva näytti oikeasti 20vuotta vanhalta kulahteneelta sohvalta.

Sohvan kankaan nousut, sekä seassa nukkaa.

Kyseisestä kuvasta näkee kuinka kulahtaneen näköinen kyseinen istuinosa on.


Tästä saa hivenen osvittaa kuinka sohva käytäytyy, vasemmalla on ehjä kangas ja oikealla tämä nyppääntynyt kangas.


Jos kyseessä olisi ollut jokin halvempi sohva, jonka laadusta en olisi ollut varma niin en välttämättä olisi edes asiasta alkanut riitelemään. Mutta nyt kyseessä oli todella kallis sohva, ja osto tilanteessa kysyimme kankaan laadusta ja siitä että sohva tulee olohuoneeseen jossa koko perhe myös katsoo telkkaria. Ja meillä on myös koiria ja lapsia. Nämä olivat kriteerit, ja sohvan kangas oli lujaan kulutukseen kestävää kankasta, eli >25000 on hankauksenkesto tässä kankaassa joka vaaditaan tv-huoneeb sohvasta. Korkeampi kulutuksen kesto on >35000 joita käytetään autojen penkeissä sekä ravintolan tuoleissa.

Teimme jo kesällä reklamaation myyjäliikkeeseen, joka sitten hoiti asiaa. Valitettavasti tässäkin kesti yli kuukauden ennekun oikeesti laittoivat asiaa vamistajalle. Kunnes sitten itsen aktiivisena soittelin perään, asiallisesti enkä hyökkäävästi. Vastaus oltiin saatu: kankaassa ei ole mitään vikaa, imuroi se! :D Aivan kun en olisi sitä tehnyt. 
No en antanut periksi, vaan sanoin että sohva täytyy tulla tarkastamaan, että valokuvista ei saada täyttä kuvaa asiasta!! 
Eivät olleet halukkaita tulemaan. Joku asiakas olisi tässä vaiheessa luovuttanut, mutta minä en. Sillä tiesin tasan tarkkaan että sohvassa on vika ja sen huomaavat kaikki keneltä olen asiaa kysynytkin. Kertomatta missä kohtaa sohvassa vika on. 
Otin yhteyttä kuluttaja-asiamieheen, ja hän otti suoraan asian hoitaakseen ja sanoi että tuon hintaluokan sohvalla ei todellakaan kuulu 6kk jälkeen tulla tälläisiä ongelmia, ei edes 5vuoden jälkeen. Hänen soitti myyjälle toki auttoi, mutta kun myyjä liike ei pysty mitään tekemään ilman valmistajan yhteistyötä.
Niin otin itse yhteyttä Pohjanmaankalusteeseen ja sanoin sinne pari valikoitua sanaa. Ja kesti aivan turhan kauan ennekun ottivat asian käsittelyyn kun kankaan valmistaja Annala edelleen sanoo että kankaassa ei ole koskaan ollut mitään vikaa, ja ei ole edellenkään.
Otin myös Annalaan yhteyttä asian tiimoilta, ja yhtäkään vastausta en kyseisetä liikeestä saanut, en ainuttakaan!!! Todella epäasiallista asiakaspalvelua, kyllä sähköpostiin kuuluisi edes vastata että kankaassa ei ole vikaa, ja kertoa ohjeet kirjallisesti mitä täytyy tehdä.
Mieheni soitti kerran kyseisin yrityksen toimitusjohtajalle joka lupasi olla yhteydessä seuraavana päivänä, koskaan sitä puhelua ei tullut.

Muutaman viikon kuluttua minulle tuli puhelu että pohjanmaankalusteen reklamaatio tarkastaja tulee tarkastamaan sohvan. Olin tästä erittäin iloinen, sillä sitä toivoin ainoastaan että joku asiantuntija sen tulee tarkastamaan.
No tämä heidän nimeämänsä "tarkastaja" oli heidän autokuskinsa. 
Eli mitään vastausta en häneltä saanut.
Kyseinen mies oli erittäin mukava, ja hän tuli nukanpoistokoneella tekemään testejä. Ja poistamaan nukat. No kyllähän nukat lähti, mutta langat vain katkesivat ja kangas meni pahemman näköiseksi. Jopa lankoja alkoi nousemaan paksulti enemmän mitä aikaisemmin.
Hän sanoi että teihin ollaan viikon sisällä yhteydessä. Ei oltu! Jouduin taas itse olemaan yhteydessä Pohjanmaankalusteeseen, ja vastaus oli. En ole katsonut kuvia mitä tämä reklamaatio "tarkastaja" oli lähettänyt!! Siinä kohtaa otin muutamat kierokset, ja sanoin että odotan puhelua seuraavana päivänä asian tiimoilta. Ja voitte vain arvata mitään ei kuulunut.

Langat nostettu jotta todellisuuden huomaisi.

Nukanpoistokoneen jälkeinen tapahtuma, langat nousivat.


Kunnes ne nousivat kokonaan ja katkesivat.

Meni taas pari viikkoa, tuli puhelu tältä kuljettajalta/"tarkastajalta", tulen hakemaan sohvanne tunnin kuluttua. Tähän vastasin suoraan että ei onnistu. Että mä en sohvaani anna mukaan, ennen kun minulle selvitetään mikä on tilanne! Hän sanoi etkö ole saanut puhelua tehtaalta, että sieltä piti olla henkilön yhteydessä minuun.
Sanoin ystävälisesti tälle, että pytää jonkun henkilön soittamaan minulle ja selvittämään tämän asian ja että en mitenkään pysty antamaan sohvaa mukaan kun meillä on viikonloppuna juhlat. Emme missään nimessä pysty olemaan ilman sohvaa! 
Heti tämän puhelun jälkeen otin yhteyttä mieheeni, joka muisti että siskoni oli juuri ostanut uudet sohvat ja heidän vanhat sohvansa ovat vielä talella, saisimme ne sohvat siis käyttöön eikä meidän tarvitsisi elää montaa viikkoa ilman sohvia. Siis onneksi meillä kävi tälläinen tuuri. Ihmettelen suuresti miten ihmiset oikeasti elävät monia viikkoja ilman sohvia kun sohva viedään tarkastukseen/korjaukseen.
Tästä sen enempää, sillä asia kiukuttaa minua niin suunnattomasti, ja tähän kerron syyn...

Soitin taas maanantaina Pohjanmaankalusteelle että mikä mahtaa olla asian laita, että olen odotellut puhelua. Vastaus ei meidän tarvitse sinulle soittaa, kuski saa kertoa mitä teemme. Sanoin tähän kiukkuni keskeltä, että jos tämä sohva haetaan täältä ja kun se tulee takaisin niin siitä on vähintään kaksi istuinosaa vaihdettuna, ja minä en enää toista kertaa lähde tähän rumbaan mukaan. Sillä tiedän kuluttaja-asiamiehen sekä riitalautakunnan olevan minun puolellani tässä, ja tulen viemään tämän loppuun asti. 
Eli sohva lähti Annallan omistajan tarkastukseen, hän halusi nähdä sohvan itse. 
Sohva lähti eilen sitten tehtaalle. Kuski haki sohvan, kantoi sen vesisateessa autoon, niin että minun piti kantaa sohvan osia hänen kanssaan! Sohvaa ei suojattu millään tapaa, vaan sinne likaiseen koppiin hän työnsi rajusti vain sohvan että reunat laahasivat seinän mukana. En todellakaan enään tiedä kuinka iso soppa tästä tulee tulemaan!!! Mutta nyt en anna asiassa periksi vaan taistelen!

Helppohan tässä olisi suoraan vaatia kaupanpurkua, mutta kun en halua purkaa kauppaa sillä sohva on aivan ihana, ja se on niin oikean kokoinen ja todella hyvä istua. Onhan sohvassa 10vuoden runkotakuu myös!

Nyt meillä on siis siskoni vanhat sohvat lainassa, ja hyvin ajavat asiansa. Ja hieman erilainen kiva muutoskin tuli kun ei ole kiinteää kulma sohvaa, vaan kaksi erillistä.

Siskoni vanhat sohvat meillä lainassa.

Lipastokin sai uuden paikan näiden lainasohvien myötä.

Ihanaa viikkoa teille kaikille, ja palataan tähän sohva asiaan kun saan kuulla tehtäälta jotain!

-Jessica-


maanantai 9. marraskuuta 2015

Esikoisen synttärit

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!


Viikonloppu vireähti juhlien, lauantaina vietimme esikoisen 3-vuotis syntymäpäiviä ja sunnuntaina taas isänpäivää.


Eilen sunnuntai aamupäivällä menimme minun perheeni kanssa syömään, vanhemmat, sisarukset ja lapset. Meitä on aikamoinen sakki, niin on hankalaa järjestellä tälläiselle porukalle aina ruokatarjoilut, 18henkeä :D
Mukavaa yhdessä oloa syöden nähden kaikkia.

Hirveästi en ota tressiä juhlista, kuhan koti on siisti ja pientä juhlahumua, niin se riittää.

Hieman ilmapalloja rekvisiittana.

Poika oli kuin levoton kala koko lauantai päivän, ennen kun vieraat saapuivat. Ensimmäistä kertaa taisi jännittää oikein olantakaa. Toisaalta suloista, mutta toisaalta myös raskasta. Kun pitäisi saada kaikki asiat laitettua kondikseen, niin tämä toi hieman pään kiristystä. Mutta kaikesta selvittiin ja kaikki oli valmiina kun vieraita alkoi saapumaan.

Makeat täytekakut tilasin suosiolla muualta, koska itselläni olisi mennyt hermot niiden väkertämiseen. 
Ja ne onnistuivat erittäin hyvin!

Suklaakakku oli oikein maistuva.



Martti onkin tän hetken suosikki, joten sillä aiheella tehtiin pojalle myös kakku.

Suolaisista tarjottavista minulla itselläni tulee korvista ulos jo kaikenmaailman suolaiset piiraat, joten näihin en itse lähde mukaan. Voin syödä niitä muualla kun on tarjolla, itse olen alkanut tarjoilemaan vanhaa perinnettä kunnioittaen voileipäkakkuja.

Voileipäkakun tein itse, mikään täydellinen taidonnäyte tämä ei ollut. Mutta maku oli taivaallisen hyvää, ja voileipäkakusta ei jäänytkään mitään jäljelle juhlien loputtua! :)

Oma tekemä voileipäkakku, pitäisi kuvastaa kuorma-autoa.

Nimikko ilmapallot saivat myös olla kunnian pöydässä.

Kaikki tarjottavat.

Muita tarjottavia oli, coctailtikut jotka sisälsivät juustoa, nakkeja, lihapullia ja viinirypäleitä.
Muutaman suklaapullat olivat myös, ja keksejä. Näillä pärjättiin todella hyvin.

Synttärit olivat onnistuneet, päivänsankari oli iloinen ja vierastkin tuntuivat viihtyvän.

Paljon tuli taas lahjoja, ja kaikki olivat tarpeellista leluja, vaatteita ja kenkiä, sekä piirustusvälineitä jotka ovat myös nyt in :)

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3

-Jessica-



perjantai 6. marraskuuta 2015

Lastenhuoneiden sisustus

Minun suurin murheenkryyni on lastenhuoneet. Kuopuksen huone nyt ei ole vielä käytössäkään kun on niin pieni vielä, ettei vielä edes nuku siellä. Joten suon itselleni armoa hänen huoneen suhteen. Vielä tovin!

Kuopuksen huone vielä kesken eräisenä.


Esikoisen huone puolestaan alkaa pikku hiljaa löytämään suunnan. Toki tässäkin edetään pikkuhiljaa, joka ei vieläkään minun periaatteeseen meinaa sopia. Kaikki heti tänne nyt!!

Esikoisen huone alkaa pikku hiljaa valmistumaan.

Lastenhuone kuitenkin on lapsen, ja siellä on leluja ja ne pitää olla esillä jotta lapselle tulisi oma-aloitteinen leikkiminen. Kuitenkin hieman lähdin muuttelemaan tätä omaa perijaatettani, eli meillä on huoneessa Ikean expedit hyllykkö ollut alusta saakka. Ja jo ostaessani ostin siihen vaaleansiniset laatikot, ja yläpuoli oli avoimina hyllyinä. Mutta minua alkoi ahistamaan tämä kun se sai jotenkin rauhattoman tunnelman, kun hyllyn takana on vielä värikäs ehkä hieman rauhaton tapetti. Lillebyn lintutapetti, johon rakastuin jo ennen rakennusaikaamme. Tykkään tästä edelleen, mutta tälläisen eteen lastenlelut ei vaan minun silmääni sovi. Joten vaihdoin huoneessa järjestystä. Ja kävin ostamassa muutaman valkoiset laatikot (sinisten tuotanto on lopetettu :( ) lisää expedit hyllykköön, sekä muutamat tauluhyllyt.


Laatikoissa lelut ja kirjat, ja hyllyn vieressä junaradat.


Huoneesta lähti ihana valkoinen nojatuoli pois, mikä oli kyllä aivan mahtava jossa pystyi istuskelemaan katsoen lasten leikkejä sekä iltasadun lukupaikkana.
Mutta löysin kirpputorilta ihanan pikkupöydän ja jakkaran, jotka halusin ehdottamasti pojan huoneeseen. Näin hänellä paikka piirellä ja leikkiä. 
Toki vielä en uskalla jättää kyniä esille, ettei kynät vaan vahingossakaan satu käsiin ja aleta salaa piirtää seiniin :D

Kirppislöytö, liitupöytä sekä jakkara.


Muutamat lelulaatikot olisi vielä hakusessa, sekä sängyn maalaus. Niin kyllä tämä kohta alkaa jo olemaan kokonaisuus johon olen tyytyväinen, toistaiseksi.

Toki huoneesta uupuu edelleen kaapista liukuovet :D voi reppanaa, mutta aina tulee muuta mieleen mitä ostaisi.
No siis oikeesti tässä on hiemainen ongelma, kun liukuovet joita tähän olen suunitellut eivät aivan täydellisesti mahdu ja tulee todella ahtaaksi. Joten olen sysännyt tätä vain myöhemmäksi ja myöhemmäksi. Ja helpostihan nuo vaatteet tuosta saa ilman liukuovia :D no lupaan ostaa ne jouluksi, ja saadaan tämäkin huone valmiiksi. 

Lelulaatikoiden osalta myös sänky pitäisi maalata. Toki tämä hieman väärä ajankohta kyseiseen projektiin, kun ulkona on hieman haasteellista toimia näillä säillä. 
Mutta kyllä tämän teen vielä ennen joulua, sänkyyn käyn ostamassa hieman kestävämpää maalia kun kuitenkin niin suurella kulutuksella on.

Tällä viikolla en kerennyt kyseistä projektia ottamaan työn alle, joten se siirtyy vielä ainakin viikolla eteenpäin.
Meinaan tämä viikko meni esikoisen 3-vuotis syntymäpäiviä järjestäessä, joita vietään huomenna lauantaina :)

Ihanaa viikonloppua kaikille! Seurava postaus onkin juhla tunnelmista :)

-Jessica-



keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Valokuvaseinä

Ihanaa keskiviikko aamua kaikille! 

Vanhassa kodisamme kaikki valokuvat kummilapsista sekä sisarusten lapsista olivat meidän työhuoneen kirjahyllyllä. 
Eli ei sellaisella paikalla jossa niiden kunnia oikeasti olisi olla.

Tähän kotiini en enää halunnut kuvia mihinkään lipaston päälle, kun tuo omastamielestäni tunkkaisen tunnelman. Kuitenkin lasten serkkuja on kahdeksan ja kummilapsiakin on kolme. Lisäksi omat lapset niin ei minulla olisi edes mahdollisuutta saada kaikkia kuvia esille. Kunnes keksein että laitan yhdelle meidän seinälle nämä kuvat. Tämä seinä on meidän käytävän varrella, eli ei kuitenkaan koko aikaa näkyvillä, joka voisi  loppupeleissä alkaa tuomaan levotonta tunnelmaa, vaikka olen kaikkiin valinnut valkoiset kehykset. Vielä on tulossa muutama kuva joihin tulen laittamaan mustat kehykset.

Aluksi laitoin meidän hääkuvan, lapsen ja koirien kuvat.
Kunnes tänä syksynä minulle tuli tunne, haluan myös sisarusten lapsien sekä kummilapsien kuvat seinillä. Kuitenkin niin rakkaita he ovat.

Kuopuksen kuvat ja perhekuvat on vielä laittamatta tai itseasiassa ne on vielä tilaamattakin :D Jospa nyt saisin itseäni niskasta kiinni ja pääsisin tilaamaan ne, ja ne saapuisi jouluksi kotiin! :) 


Ihanaa päivää jokaiselle! :)

-Jessica-

maanantai 2. marraskuuta 2015

Sisustuslempparit

Ihanaa marraskuun ensimmäistä viikkoa!

Minulla oli aikaisemmin blogini sivupalkissa linkki seuraamaan minua instagrammiin, mutta siihen tuli jokin bugi. Jouduin poistamaan sen, mutta löydätte nimellä UusiHirsitalo johon päivittelen lähespäivittäin kuvia kodistamme :)

Instagrammistahan tämä kaikki lähti liikkeelle, etsein sieltä kuvia kodeista ja sieltä löytyi aluksi muutama aivan ihastuttava, joiden seurauksena löysin suunnan omaan sisustukseen, toki kaikki ihana on kallista! Mutta tarkoitushan on päästä tavoitteisiin hiljalleen <3

Nyt kuitenkin instagramissa sain haasteen, viisi lempisisustusesinettä! 
Näitä viittä olen tässä mietiskellyt ja jouduin hieman muuttamaan, ja päädyin lempikohtiin kodissani. Joissa näitä lemppari tavaroita on, eli kokonaisuus <3 
Laitampa teillekkin näitä tänne blogin puolelle.

 Iittalan Nappula sekä Uashmaman paperipussukka. Olohuoneen pöytä.

Meidän makuuhuone, tyynyineen sekä sängynpääty <3 Kokonaisuus tässä mielestäni täydellinen.

House Dctorin kynttelikkö <3 Tämä löysi paikan meidän ruokahuoneen pöydältä.

Olohuoneessa oleva taso, kokonaisuus on täydellinen. mmm. pentikin porot sekä häälahjojamme <3

TV-tason päällä partyliten somisteet, aivan mielettömän ihana kolmijalkalamppu sekä teksti taulu :) Orkidea kruununa päällä.

Oikein ihanaa viikonalkua kaikille! <3

-Jessica-

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Siivouspäivä

Se on talven ensimmäinen päivä <3
Eilen laitettiin ulos kausivalot, tänään sitten siivotaan :D

Normaalisti pidän torstaisin tai viimeistään perjantaina siivouspäivän jotta viikonlopun saisi nauttia puhtaasta kodista! Nyt kun on päivät kotona vauvan kanssa, niin pystyy myös päivisin siivoomaan ettei jää iltaan joten perjantai siivous ei tuota ongelmia. 

Ja perjantaisin meillä on kauppapäivä, käymme kerran viikossa isosti kaupassa ostaen koko viikoksi ruokatarpeet. Satunaisesti pitää viikolla käydä täyttämässä tuoretta maitoa ja leipää kaappiin. 

Viime viikolla oli hieman vetopois ja todella paljon asioita mietittävänä niin en suursiivousta kerennyt/jaksanut tehdä. Toki imuri laulaa meidän kodissa vähintään kaksi kertaa viikossa jokatapauksessa, kun on lapsia ja koiria.
Olen myös aikamoinen perfektionisti, ja tämä näkyy myös kodin siisteyden suhteen. En voi elää sotkuisessa/likaisessa kodissa. Ja yleisesti meillä pyritään aina siihen että koti on siisti ja kuka tahansa voi tupsahtaa sisään, ilman että otan siitä paineita.
Joka ilta lapsi kerää lelut omaan huoneeseen laatikoihin, ja muutenkin paikat laitetaan kuntoon niin että aamulla on mukava herätä. Keittiön siivoan monta kertaa päivässä.

Tiedän että minuakin perfektionistisimpia ihmisiä on, kuten anoppini. Ihannoin heidän siisteyttään, koskaan siellä ei ole hujan hajan mikään, ei pyykkivyöryä eikä pölyä missään!!! <3 
Ehkä häneltä olen saanut tätä siivous intoa itsellenekin ja haluaisin että olisi yhtä siistiä kuin heillä! 
Olin nuorempana yhden talven kotisiivous firmassa töissä, sieltä sain valtavan hyvät siivousopit ja se kärpänen siivoomiseen syntyi kun oppi oikeasti siivoamaan oikeilla välineillä ja aineilla. 

Jos joku joskus pamahtaa meille ja tavarat olisi hujan hajan, niin stressaanun tästä aivan valtavasti. Alan vähintääkin kerämään tavarat oikeille paikoilleen. 

Äitini on joskus sanonut että eteinen ja vessa ovat kodin käyntikortteja, ja tämä on kyllä totta. Tosin lapsiperheessä nämä on aika haastavat, saisi kymmenen kertaa päivässä olla siivoamassa :D

Meillä nämä oleskelupaikat ovat aina tiptop. Sängyt pedataan joka aamu, siitä on tullut rutiini jo lapsena joten hyvät opit saanut tämän suhteen kotoota.

Yksi asia mikä meillä harvoin on siisti niin se on kodinhoitohuone, saan jostain syystä valtavan pyykkivyöryn aikaiseksi aina. Ja alan pesemään pyykkiä niin että viikkaan kaikki kerran viikossa, kun vaatekaapista alkaa loppumaan sukat yms. Joten jos jostain haluaa narauttaa meidät sotkuisuudellaan, niin tervetuloa meidän kodinhoito huoneeseen.
Pyykin viikkaaminen ja vieminen jokaisen kaappiin on niiin tylsää puuhaa että!!

Nyt kuitenkin   päätin ottaa tänään tämän siivous projektin sitten hieman isommin, ja otin samalle päivälle meidän sohvanpesun ja muutamat matot pesin kanssa.

Sohvanpesu.

Meillä oli käytössä kärcherin tekstiilipesuri.  Katsotaan miten puhtaaksi saatiin, kun kuvumiseen menee oma-aikansa. Kun imulla ei missään nimessä saa sohvaa täysin kuivaksi. Huomenna selviää joudutaanko pesu uusimaan, ja kuinka tarkasti saimme putsattua. Ettei sohvasta nyt täysin kirjava tulisi :D Matot saatiin yhtä kohtaa lukuunottamatta puhtaaksi, ja se oli vauvan eilen puklaama porkkana sose :( no täytyy odottaa aurinkoista päivää, jotta saan heitettyä maton ulos aurinkoon. Saattaa tosin olla että ensi kesään asti joutuu sitä odottamaan!

Vessat pesen jokatoinen viikko erittäin voimakkaalla pesuaineella ja joka toinen viikko hieman laimeammalla vessojen pesuaineella. 
Laitan aina toisen vessan likoomaan ennen siivouksen aloittamista, niin kerkiää liikoomaan sen 2-3h ja viimeiseksi sitten siivoan vessat ja vaihdat teksiilit. Toisen vessan siivoan lopuksi, näin on koko ajan vessa kuitenkin käytössä.

Suihkujen pesu, siivousharjaa käyttäen.


Lopuksi kiiloitus, ikkunanpesu aineella ja rätillä. Niin kyllä taas kiiltää kuin uusi.


Kun olemme koira- sekä lapsiperhe, meillä on mattoja jotka tuottavat meille päänvaivaa toden teolla, millon koira oksentaa matolle ja milloin lapsi :D no onneksi olemme tämän kesän ja syksyb aikana vaihtaneet mattoja erillaisiin, jotka helpottavat siivousta.
Tosin on meillä vielä muutama haastava matto, mutta näille harvemmin koira oksentaa. Mutta karvan imeytyminen mattoon on aivan järkyttävää, vaikka imuroin matot kerran viikossa, ja tamppaan joka toinen viikko. Niin joka toinen viikko teen perusteellisen puhdistuksen joita imurilla ei saa pois. Tämän kikan tajusin vasta vastikään ja se on aivan huippu. 
Ikkunan kuivaus lasta, ja sillä käyn nämä meidän ongelmamatot läpi, ja kyllä sitä karvaa kertyy valtavat määrät. 

Pikkuinen siivu vedetty lastalla meidän makuuhuoneen matosta.

Ja aivan totta, JÄRKYTTÄVÄÄ! Meidän huoneen maton koko karvamäärä...

Tänään toki kodinhoitohuonekkin siivottiin joten sieltäkin voisin muutaman kuvan laittaa, vaikka kyseinen huone on vielä aivan kesken. Kaapistot puuttuu! Mutta pikku hiljaa <3

Kodinhoitohuone siivottuna.



Sauna olisi kanssa pesun tarpeessa, mutta tämän jätän jouluun. Sillä en tiedä ihanempaa kuin mennä mäntysuovalle tuoksuvaan joulusaunaan jouluaattona <3

Olen pitkin syksyä siivonnut kaappejamme, joten tämän vuoden joulusiivous on suhteellisen iisi kun kaapit ja laatikot ovat jo siivottuna turhasta roinasta ja tavarat järjestyksessä :)

Tänään ei istutakkaan sohvalle pötköttämään, vaan istutaan joko lattialla tai ruokahuoneen tuoleilla :D

Ihanaa sunnuntai illan jatkoa teille!

-Jessica-

lauantai 31. lokakuuta 2015

Kausivalot ulos

Ihanaa pyhäinpäivän iltaa kaikille <3 


Ihana päivä ollut kaiken kaikkiaan, saatu touhuttua kaikessa rauhassa. Juhlavaa ruokaa, ulkoilua ja kahvittelua siskon perheen kanssa.

Vaikka vietetään vasta lokakuun loppua, niin illat niin pimeät niin päätin että kausivalot tulee nyt pihalle. Ja saavat koristaa kevääseen asti. Tuo ihanaa valoa pihalle.

Meillä kun ei vielä ulkovaloja ole saatu vedetyä, tosin ne odottaa varastossa joten nekin olisi syytä laittaa toimintaan vielä tämän syksyn aikana. Kiirettä pukkaa miehelle :D

Hieman pitää vielä roikkia vetää ulos jotta kaikki valot saadaan päälle :) 
Mutta tässä tämänhetkinen tilanne!



Valitan erittäin huonoa kuvanlaatua!!

Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille <3

-Jessica-

torstai 29. lokakuuta 2015

Artek 69 tuolin tuunaus

Nyt se on valmis!



Kerroin teille tuossa alkuviikosta että esikoisen huoneessa oleva arteemme artekin 69 tuoli saisi uuden maalipinnan.

Tuoli oli jo pahasti kulunut, ja en pitänyt ollenkaan kyseisestä puunväristä joka oli lakattu.


Joten ihana mieheni yksi ilta hioi tuolin ulkona joten minulle jäi vain maalaaminen.

Maalasin tuolin kolmeen kertaan, kaksi kerrosta maalasin jokaisen osan irrallaan. Kolmannen kerroksen maalasin tuoli kasattuna jotta osasin nähdä myös pahimmat virhe kohdat.

Tuolista tuli yllättävän hyvä, siihen nähden etten ole oikeasti mikään käsityö ihminen sekä kärsivällinen tälläisten aikaa vievien projektien suhteen, kun ne pitäisi olla heti valmiit eikä monen päivän jälkeen.

Tuoli tulee olemaan meillä käytössä myös varatuolina ruokapöydän ympärillä kun vieraita saapuu isompi määrä. Mutta toistaiseksi tämä tuoli saa majailla esikoisen huoneessa kunnes löydän sille arvokkaaman paikan kodistamme :)

Ihanaa nyt on jo torstai ja viikonloppuna vietetään halloweenia. Tosin meidän perheessä sitä taidetaan vietää rauhakseltaan nauttien yhdessä olosta ja varmasti piipahdamme katsomassa kynttilämerta hautuumaalla :)

Ihanaa kun tulit taas lukemaan blogiani! <3

-Jessica-

maanantai 26. lokakuuta 2015

Hirsitalon terveellisyys

Ihanaa lokakuun viimeistä viikkoa!

Nyt päätin hieman puhua Hirsitalosta ja materiaali valinnoista. Nämä ovat varmasti monelle hirsitalo rakentajalle paljon päänvaivaa tuottavista asioista. Ja jokainen rakentaa kotinsa kuten parhaaksi näkee, ja siihen en missään nimessä tahdo ottaa kantaa.

Kun aloimme kallistua rakentamaan hirsitaloa, ei minulla tullut mikään ekolokisuus tai terveellisyys ensimmäisenä mieleen, vaan ulkonäkö.

Kun olimme valinneet hirsitalon ja sitä kautta pohjapiirroksen etsimisen myötä päädyttiin moderniin Kontion Aurinkometsään joka on yhdessä tasossa joka oli tärkein kriteerimme.


Kun päätökset oltiin tehty, aloin tutkimaan ja sain myös myyjältämme paljon tietoa Hirsitalosta ja sen terveysvaikutuksista.

Näin me siis koitimme valita mahdollisuuksien mukaan sellaiset materiaalit jotka tekevät hirsitalosta hyvän elää ja hengittää.

Eli materiaalit joita oli mietittävä ovat, katon höyrynsulku, maalit, sekä lattiamateriaali.
Tai nämä olivat ne jotka meidän tiedon mukaan jos tekee väärän valinnan, voi hirsitalon terveyshyödyt hävitä. Tai ainakin ne hieman vahingoittaa sitä mitä itse haluaa.

Me halusimme täysin hengittävän talon, joten valitsimme (tai epäilen että jopa meidän myyjämme oli laittanut meille  tavarantoimitukseen) ekovillan puhallusvillan ja hyörynsulkupaperin, mineraali/kivi tai lasivillan tilalle, sekä höyrynsulkumuvin tilalle paprein. Näin ollen seinät ja katto hengittää.
Normaalissa perustoimituksessa käsitykseni mukaan tulee höyrynsulkumuovi sekä jokin edellämainitusita villoista.
Tätä en oikein ymmärrä miksi hirsitalovalmistajat, tai ainakin Kontio edes lähtee toimittamaan kyseisiä materiaaleja. 
Kun hirsitalon idea kuitenkin kaikilta osin olisi tämä hengittävyys.
Itse en ole mikään rakennusalan ammattilainen, niin en osaa sen enempää kertoa miten tuo muovi/villa sitten toimii ja miksi siihen ratkaisuun on päädytty perustoimituksen osalta.



Jos joku miettii mitä eroa muovilla ja paperilla on, niin yksinkertainen esimerkki jonka perusteella minäkin näitä asioita pohdein. Kumpaan sinun on helpompi hengittää muovipussiin vaiko paperipussiin. Aivan, paperipussiin.

Toinen oli todella haastava, eikä tämä vaihtoehto ehkä olekkaan se paras. Sillä tästä ollaan montaa mieltä, mikä maali sipii parhaiten hirsitaloon.
Sen minäkin olin kuullut että punamulta olisi paras, mutta tutkittuani sain selville että näin ei sittenkään olisi (tiedä sitten mikä on totuus).
No tutkittuani asiaa, päädyimme sisäseinien osalta ULAAN ja ulkoseiniin tuli Tikkurilan Winha. Toki kaikki seinät oltiin heti asennuksen jälkeen käsitelty Tikkurilan valttipohjuste eli hirsitaloihin tarkoitettu suoja-aineella.
Jonkun mielestä tämä voi olla väärä vaihtoehto. Mutta meidän kovan turkimisen jälkeen uskoimme päätyvämme oikeaan ratkaisuun.  




Kolmantena olisi lattiamateriaalin valinta, kaikken parhain valinta olisi täys puu tai parketti. Mutta me päädyimme nyt laminaattiin, koirien takia. Sekä laminaatti on halvempi vaihtaa useammankin kerran kuin taas laadukkaan parketin hinta.
Saimme todella edullisen erän laminaattia, jonka valitsimme. Ja jo silloin tiedimme että se ei kovin laadukas ole, mutta hyvillä mielin voin sen vaihtaa viiden vuoden päästä :D
No nyt se laminaatti on tehnyt jo tenät ja saumat ovat murtuneet ja natisee ja nitisee. Vaikka kunnon liikuntasaumat jokapaikassa yms.



Teimme laminaatista reklamastion, vastauksen saatuamme olisi kopinasuoja (en tiedä oikeaa nimeä) alle olisi pitänyt vielä laittaa asennusmuovi. Näin ollen reklamaatiomme ei mennyt läpi. 
Noh eipä se katastrooffi ole, kuten sanoin tiesimme laminaatin olevan huonolaatuista.
Tosin tiedän tasan tarkkaan että laminaatin saumojen murtuminen ja muut ongelmat eivät johdu siitä muovista. Mutta näin sai tavaran maahantuoja pestyä kätensä. Tosin myyjä teki pienoisen virheen ettei myynyt meille tota kyseistä muvia kun lattiamateriaalit olimme ostamassa, laminaatit ja kopinasuojat myi mutta ei tuota muovia :D Joten varmasti tekin ymmärrätte että kun sitä wi normaalistikkaan asenneta.

No saampahan parinvuoden päästä uuden lattian. Tämä menee vallan hyvin vielä, ja saavat koirat ja lapset melskata niin paljon kun sielu sietää. Ei yarvitse säästellä.

Nyt ei tule mieleeni muita asioita, ainakaan sellaisia joita itse otin huomioon näiden terveysvaikutsen osalta. 
Mutta saa komentoida jos tiedät jonkun muun asian joka olisi pitänyt huomioida niin saa laittaa viestiä. Niin katsotaan miten olemme me tehneet tämän ratkaisun.

Ihanaa kun teitä uusia lukijoita on tullut, olen todella kiitollinen etten vain höpise täällä yksikseni vaan saan jakaa nämä juuri teidän kanssa <3 :)

Aurinkoista maanantain jatkoa kaikille! Me menemme kuusiaita puuhiin pihalle!

-Jessica


sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Sängyn ja tuolin DIY projekti

Ihanaa sunnuntai iltaa kaikille! :)

Viikko on vierähtänyt kun siivillä, ollut aika paljon menoa koko viikon. Blogin kirjoittaminen jäänyt.

Seuraava projektini näkyy tässä, esikoisen huoneen sängyn sekä aarteeni jonka sain napattua vanhempieni luota Artekin 69 tuoli joka on jo pahasti kulunut. 

Sänkyä ostaessani halusin tälläisen kuultovalkean sängyn, mutta alusta asti minun piti nämä tummeman puun väriset kohdat maalata. Mutta sekin on viivästynyt jo vuodella, kuten kaikki projektini.. Aina pitänyt tehdä, mutta inspistä ei ole löytynyt.

Nyt sitten pohdittuani, päätin että sänky saa kokonaan uuden värin. Kuultovalkea maalataan kokonaan peittävän valkoiseksi, ja nämä päädyt maalaan mustaksi.

Artekin tuoli tulee samaan myös uuden värityksen, mutta värin kanssa en ole vielä päättänyt teenkö siitä valkoisen vai mustan. Kaksiväristä en siitä halua.

Projektia hieman helpottaisi autotalli tms varasto jossa hiontatyön pystyisin helposti tekemään poistumatta kotoolta. Mutta meillä ei sellaista tilaa nyt ole, eikä vielä lähitulevaisuudessakaan.
Varsinkin nyt kun nuo säät ovat menneet ikävään suuntaan, niin pihalla on hieman hankala hionta hommia tehdä. 

Mutta onneksi tuossa naapurissa on perheeni halli, jossa voin tämän projektin toteuttaa. Mutta olisihan se mukavampi ettei kotoota tarvitsisi poistua.

Toivottavasti pystyn loppuviikosta teille jo näyttämään valmiit huonekalut muutoksen jälkeen.

Ihanaa sunnuntai illan jatkoa ja mukavaa alkavaa viikkoa :)

-Jessica

P.s teksti on kirjoitettu puhelimella, pahoittilemut siis jos on huonosti rivivälit yms.