lauantai 30. tammikuuta 2016

Viherkasvit vauvaperheessä

Mikä kuukausi nyt onkaan, tammikuu... Mutta ulkona ihanan keväinen ilma, voisi kuvitella että elämme maaliskuun loppua.

Männä viikolla oli kyllä niin masentava keli, että suuntasin katseeni vain tulevaan Lapin matkaamme, joka antoi pientä iloa synkkyyteen. 
Kohta olisimme lumien keskellä paukkupakkasissa! Meitä lähteekin isompi porukka, osa lentäen ja osa porukka tulee sitten autolla tuoden kaikki sukset, stiigat ja koirat yms. 
Muutama viikko vielä odotettavaa, mutta eiköhän sekin aika nopeasti kulu.

Muutamat viimeiset päivät olen saanut keksiä tekemistä lapsille, kun molemmat meinaa hyppiä seinille varsinkin isompi kun ei ole päässyt kovin ulkoilemaan, kun eihän tuolla ole voinut mitään tehdä. Äidin hermot siis ollut koetuksella sillä kodissamme on useampikin viherkasvi, osa oikeita ja osa muovisia (vaikka kamalalta kuulostaa, niin nämä muoviset eivät ole niin kamalia :D).

Olohuoneen suuri viherkasvi



Työhuoneen muovinen viherkasvi


Käytävällä oleva viherkasvi (Huomaa maalarinteipit :D )


Aidoissa viherkasveissa on ruukkusora katteena ja muovisissa on ollut kivet. Mutta nyt oli keksittävä erinnäisiä variaatioita millä saan pidettyä lapset erossa kasveista. Isompikin huomasi että asia on kieletty niin yhteistuumin hän ja pikkuveli tyhjensivät ruukut mullista ainakun silmä vältti.

Aluksi minulla oli olohuoneen ison viherkasvin edessä meidän keittiön tuolit, jotka olivat vain hätävara ennen kuin keksisin ratkaisun, kammottavathan ne oli sisustuksellisesti mutta...

Muovikasvien katteet siirsin ruukunpohjalle, jotta kivet ei olisi pikkuisen suussa eikä ympäri lattiaa. No näissä tietysti oli selista muoviata sammalta jota oli mukava nyppiä pois..
Hätävarana laitoin näiden kasvien ympärille maalarinteippiä, kammottavaa.

Näiden väliaikaisten hätä toimenpiteiden aikana, yritin keksiä keinoa että miten saan nämä fiksummin, ja niin että kokoaikaa ei tarvitse tuskastua kuinka rumat nämä ovat.

Googlettamalla löysin monien muidenkin äitien olevan samassa tilanteessa, ja kasveja nyt ei pysty enkä halua piilottaa vuosiksi jonnekkin eri huoneisiin, ja vielä kun ei ihan heti opita "EI" sanaa, niin niksipirkka idea oli SUKKAHOUSUT! :D

Tämä oli siis pakko testata, ja tosiaan löysinkin kaapin uumenista isoon viherkasviimme vanhat rikkinäiset sukkahousuni, ja sain kieputettua nämä ruukun ympärille. 

Sukkahousu viritelmä.


Nyt minun pitäisi vaan käydä ostamassa sisustuksellisesti kaunis pahvi- tai paperipussukka ruukuksi. Löysinkin paikallisesta sisustusliikkeestä hienot ruukut, joten niistä kuvaa myöhemmin kun olen saanut ne ostettua.

Muovikasveihin olin aluksi laittamassa pelkkiä polvisukkia, mutta en saanut niitä upotettua mutta sitten keksin josko saisin villasäärystimet niihin ja sain kuin sainkin.

Säärystin peittona.


 Ja se olikin todella kaunis vaihtoehto, joten mietinkin josko jaksaisin kutoa tuohon isompaankin kasviin villasen suojuksen, voisi tuoda hieman erillaisuutta.

Oikein ihanaa lauantain jatkoa kaikille! :)

-Jessica

2 kommenttia:

  1. Haa, hyvä idea. Meillä on opittu kävelemään tukea vasten ja tyhjentämään kaikki laatikot. Olkkarin pöydällä ei voi enää pitää mitään. Kynttilöiden polttaminenkin olkkarissa tyssäsi jouluun. Aikansa kutakin :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onneks esikoisen aikoilta jäänyt laatikoihin vauva stopparit :D tosin odotettavissa kunhan löytää keittiön laatikot :o joo myös olohuoneen pöydältä meinaa tavarat lähteä kävelemään! :/
      Ihanaa viikonloppua sinnekkin!

      Poista