sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ystävänpäivä

                                                 Ihanaa ystävänpäivää lukijoilleni! <3




Meidän ystävänpäivä vietettiin arkisissa tunnelmissa, mieheni lähti poikeuksellisesti sunnuntai aamuna töihin joten päivä kului täysin arkirutiinilla. 

Lastenleikkiä, aamiainen, kuopuksen päiväunet. Ekojen päiväunien aikaan järjestelemme esikoisen kanssa kodin, lelut paikoilleen, keittiön siivous, petien petaus sekä pyykkikone laitetaan päälle. Tänään tosin pidin siivouspäivän normaalista poiketen, esikoinen tekilumitöitä pihalla valvovan silmän alla tämän ajan.
Siivottuani pääsin myös hieman ulkoilemaan, teimme yhdessä lumitöitä, ja nautin lapsen riemusta liukurimäessä. 

Iltapäivän otimmekin sitten lungisti, kunnes isä saapui kotiin, alkoi äidillä taas järjesteleminen, tätä ihanuutta tuntuu että saa tehdä päivässä monen monta kertaa. 
Itse en siedä yhtään sotkua, jos leikit leikitty niin ne korjataan pois eikä jätetä lojuamaan, siitä se kaaos tulisikin ja joskus tuleekin :D

Muutama pesukoneellinen pyykkiä vielä, sitten voidaan ottaa rauhakseltaan hetki ennekun taas iltarutiinit alkavat. 







                                                        Kiitos kun kävit lukemassa! =)

                                                                     -Jessica-




5 kommenttia:

  1. Hyvää ystävänpäivää! Ihana viettää päivää ihan vaan kotosalla ja tehdä kodin askareita rauhassa. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Sitä järjestelemistä riittää, tuttua puuhaa. Tuo 1vee. on nyt siinä iässä, että puuhastelee koko ajan jonkun "projektin" kimpussa (lipastonlaatikot, keittiönlaatikot jne.) :) Mukavaa alkuviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Niin, blogissani olis haaste myös sulle:)
    http://puolitoistakerrostakotia.blogspot.fi/2016/02/liebster-award-haaste-tata-et-ehka.html

    VastaaPoista
  4. Heippa. Millä nuo teidän hirsiseinät on käsitelty sisältä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, hirsiseinät on käsitelty Uulalla (paneelit sitten paneeliässällä, kahteen kertaan).
      Kolmas kerta maalataan kunhan talo painunut lopulliseen pisteeseen :) Samoin kuin katot.

      Poista