keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Maaliskuu, ihana kevät!!

Heippa!

Maaliskuu onkin jo lähtenyt hyvin käyntiin, lomat lapissa on vietetty ja arki pörähtänyt käyntiin meidän perheessä!

Loma lapissa oli aivan mahtava, viikko vaan on niin kamalan lyhyt aika ettei kaikkea kerkeä näkemään mitä haluaisi. Uusiksi täytyy ottaa joku kerta!

Tässä muutama kuva reissusta!

Levin tunnelmia

Loman tuliaisiksi tulin kuopuksen kanssa kipeäksi, mutta onneksi tauti kesti vain muutaman päivän eikä muut ole ainakaan vielä sairstunut.

Tämä viikko on ollut ja tulee olemaan aikamoinen hulabaloo kotiäidin arkeen, joka päivälle ollut jotain ja lapset ovat olleetkin paljon isovanhemmilla hoidossa.

Eilen meillä kävi siivoajat, sillä huomenna tulee mainostoimistosta valokuvaajat kuvaamaan kotimme heidän listoilleen. Joten paikat pitää olla tiptop, joten kaiken muun hässäkän ohessa päätin hieman helpottaa omaa työtaakkaani ja tilata ulkopuolisen siivousavun.
Oli aivan mahtava tulla puhtaaseen kotiin, eikä tarvinnut ensimmäisenä tarttua tiskirättiin tai rikkakihveliin :D
Olen käyttänyt ulkopuolista siivousapua kyllä useasti aikaisemminkin, mutta nyt kokeilin täysin tuntematonta yritystä ja täytyy sanoa että omilla kriteereillä se oli yllättävät hyvä, toki löysin silti muutaman moitteen sanan. Meidän luottosiivoajat lopettivat tuossa muutamavuosi takaperin, joten heitä vastaavia en ole valitettavasti löytänyt vielä mistään! 

Siivojien ollessa meillä, lapset olivat hoidossa joten sain koko päivän omaa aikaa, käytin sen tietysti kauppoja koluten, ja olin aivan yllättynyt kotiin saapuessani että ei minulla nyt niin kamalasti ollut kotiin kannettavaa. 
Ikeasta ostin esikoisen huoneeseen lisälaatikoita säilytykseen, muutamat käsipyyhkeet sekä tyynyliinoja.
Plantagenista kävin hakemassa muutaman narsissin sekä (nolottaa myöntää) tekotulppaaneita.
Päivä oli erittäin onnistunut ja ostokrapulaa ei onneksi ole tarvvinut potea sillä tämän päivän ostoksista selvisin kuitenkin reippaasti alle 100€ vaikka paljon uutta sainkin :)

Ikean laatikot, lelujen säilytykseen.

Uudet raikkaat käsipyyhkeet

Ihanat uudet pastellin sävyiset tyynyliinat.

Loppuviikosta kerron teille miten meidän mainostoimisto kuvaukset menivät ja hieman lisää ko. aiheesta :)

Oikein ihanan aurinkoista maailiskuun ensimmäistä viikkoa teille kaikille!

-Jessica

2 kommenttia:

  1. Teillä vaikuttaa olleen oikein mukava ja onnistunut loma. Niin, ja kuvissa huomasin että teillä on samaa tapettia lastenhuoneessa kuin meidän kuopuksellakin. Jään odottamaan lisää teidän kuvauksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, loma oli mitä mahtavin! Oma perhe, isovanhemmat ja siskoni perheineen <3 kaikille jäi upeat muistot, vaikkakaan revontulia ei lapsukaiset nähneet! :/

      Poista