torstai 1. lokakuuta 2015

Täydellistä vain kuvissa


Olin päättänyt jättää tämän postauksen myöhemmäksi, mutta tulin toisiin atoksiin.

Kuvilla saa muokattua asioita niin että tietyt virheet ja keskeneräisyys menee piiloon. Olen itsekkin syyllistynyt tähän, kukapa meistä oikeasti haluaisi näyttää virheitä. Kaikki pitää olla täydellistä, ja mikään astia-huonekalu-viltti tai tyyny ei saa olla väärässä asennossa, saati kuvia ei saa pilata ihminen (mies) rönttövaatteilla.

Alla esimerkillinen kuva, jonka huomasin vasta myöhemmin kun selasin kuvia. Olin laittanut kaikki asiat paikalleen/piiloon (esimerkiksi vauvan leikkimattoa ei saanut näkyä takan takaa ). Häädin miehenikin vauvan kanssa pois kuvista, hän kiusoitteli minulle jatkuvasti. Kunnes suostui menemään takan taakse piiloon.  


                                                       Ja *naps* hieno kuva otettu!!!


                                               Mutta mikäs siellä takan päällä näkyy? :D

Noniin mutta siis jospa mentäisiin asiaan,

HIRSITALON PAINUMINEN.

Hirsien painumiseen menee n.2-5vuotta, kolmevuotta taitaa olla sellainen perusaika, tämän jälkeen oikeasti saisi vasta kiinnitellä  hirteen kiinni.

Selvennykseksi kun on esimerkiksi yksitoista hirttä päällekkäin, ja ikkuna/ovi on siinä. Ja niihin tulevat listat /ulkona smyygit. Näitä listoja ei saisi kiinnittää pystylistoja. Kun listan kiinittää ylimpään hirteen ja alimpaan  ikkunan/oven ympärillä. Hirsi painuu, niin mitä tapahtuu listalle joka ei painu mukana, se vääntyy ns. banaaniksi. 





Yläkuva meidän vääntyneistä paneleista, jolla oli nyt tilaa tulla alemmas tuon pilarin ansiosta. Jos siinä olisi ollut vaikkapa lattia, niin paneelit olisivat vääntyneet kieroon keskeltä.

No näitä tullaan tässä korjailemaan, kerron niistä sitten myöhemmin mitä näille tullaan tekemään.

  Alla kuva minkänäköinen sen kuuluisi olla.

 

Meidän kylpyhuoneemmekin on saanut osakseen tämän painumisen. Emme ole itsekkään vielä ymmärtänyt miksi kylpyhuoneessa tälläinen on tapahtunut, sillä kylpyhuoneessa on kuitenkin liukukoolaus tehtynä. Jotenkin tämä on vain tapahtunut. Onneksi tiesimme että kaikenlaista omituista voi hirsitalossa tapahtua juuri tämän painumisen takia, eli emme nyt niin kovin järkytteitä ole.




                                         Tämänkin korjaukseen paneudutaan myöhemmin.

Niinkuin hirret, myös hirsipaneelimme kuivuu ja kutistuu. Ja tästä on nyt sitten se puolitoistavuotta kun talomme maalattiin sisältä kahteen otteeseen. Tänä aikana kuivumista on tapahtunut näinkin paljon, että saumat alkaa näkyä. Maalasimme kaikki vasta kasauksen jälkeen, olisimme säästyneet uudelleen maalamiselta sisätiloissa jos olisimme maallanneet paneelit ennen niiden asentamista, mutta meidän aikataulumme ei antanut myöden, sillä timpuri miehemme asentivat paneelit, emmekä kerenneet muiden töiden ohessa niitä maalaamaan, sillä oli keskitalvi joten ulkona maalaminen ollut mahdollista, eikä sisälläkään olisi ollut mahdollisuutta säilyttää sitä määrää paneeleita kuivumassa. 
Ja kun tämä kuitenkin oli nopeatahtinen homma, meniköhän yhteensä kolmisen päivää niin kaikki seinäpaneelit olivat asennettu.

 Tarkoituksemme olisi tänä talvena aloittaa talon maalaminen sisältä, ja tätä saatte olla mukanamme seuraamassa.


Tämän koko talon perusideana on vinot sisäkatot joka huoneessa, myös wc:ssä. Kävimme rakennus aikanamme katsomassa kyseistä esittelytaloa Vaasassa johon rakastuin täysin. Minusta se oli raikas ja kaunis, ja se sai rakennusintoni silloin erittäin korkealle. Sijoitimme käyntimme niin että olimme juuri alkamassa sisätöihin tontilla.

 Kun timpurimme ja mieheni paiskivat töitä tontilla, niin minulta onneksi AINA kysyttiin jos jotain muutoksia tehdään, jotka tulevat olemaan juuri näkyviä lopputulokseen nähden.

Teimme seuraavat muutokset:

  • Käytävän katto tehtiin tasaiseksi
Syy tähän oli, että vinon sisäkaton vuoksi makuuhuoneeseemme olisi pitänyt tehdä massiivinen kotelo katonrajaan ilmastointiputkille. Enkä missään nimessä halunnut tätä. 
Nyt ajateltuna se olisi oikeasti ollut ihan hyvä, sillä tämän yhden muutoksen takia meidän talomme keskeneräisyys paistaa ja tässä on suurin syy miksi nämä inhot myös tulivat.
 
                                                               
 Timpureillamme kävi mittavirhe, noiden pilareiden olisi kuulunut mennä piiloon paneelin taakse, tuollaista ei pitänyt tulla. Mutta se nyt tuli, ja siinä ne kolme pilaria törröttää kaikessa komeudessaan sekä rumuudessaan. Kun vaan oltaisiin tehty, niin kyllähän se lopputulos olisi ollut hyvä, kuten alla olevasta kuvasta nähdään.
 
 
Tämä tulee olemaan nyt ensimmäisiä muutoksia mitä aloitamme tekemään. Paneelien päälle laitamme kipsilevyt, ja tasoitamme sen. Samoin käytävän paneeliseinä levytetään tai malataan kokonaan valkoiseksi kuten muutkin paikat kun maalausprojektimme aloitamme. Tulen myös lisäämään spotteja kattoon, ja tämän "pilalle" meeneen seinän yhteyteen teen varauksen ledinauhalle, joka tulisi samalla periaatteella kun ylhäällä olevassa kuvassa näkyy valaistus esittelytalossa.
 
  • Molempien vessojen sekä kylpyhuoneen katot tehtiin tasakattoisiksi.
Näissä ei vielä ainakaan ole tullut esille ongelmia, mutta olisihan ne vinot ja korkeat katot ollut ihan jeesh. Mutta en nyt niin kovin kauhea hifisteliä ole, että vessalla istuessani katto huitelee neljän metrin korkeudessa. 
Nyt tekisin niistä korkeat.
 
 
Kodinhoito huoneesta meiltä puuttuu kaapistot, ja teknisentilan katto on paneloimatta. Joten valmista meillä ei todellakaan ole. Sanotaan että hyvä että ne ovat kesken, sillä olemme huomanneet tässä talossa ongelmaksi säilytystilan puutteen, ja suunitelmissamme on tehdä kodinhoitohuoneeseen mahdollinen varastotila, sillä kodinhoitohuoneessa on vinosisäkatto, ja eikä sitä siellä tarvita, joten pystyisimme käyttämään tässä korkeaa tilaa hyödyksemme.


Vielä tulee muutama kuva jotka koitan kuvauksellisesti saada piiloon, sillä ne ovat kamalat.

Liesituulettimen kiinnitys
 

Liesituuletin tuli meille jälkitoimituksena viime syksynä. Kesän menimme ilman liesituuletinta, ja päätimme keskittyä muihin asioihin, sillä hirveästi sille ei kesällä käyttöä ollut. Syksyn tullen aloimme suunnittelemaan tuulettimen ostoa, kunnes huomasimme että olimme jo maksaneet keittiötoimittajalle liesituulettimen, mutta sitä ei ollut toimitettu meille. Noh tämä sitten valittiin uudelleen, ja se kotiutui meille. Noh eihän siinä oltu huomioita vinoa sisäkattoa, joten mieheni teki tälläisen komponentin, joka on aivan KAMALA. Mutta pitihän se saada käyttöön, joten tämänkin korjaus esitellään blogissani myöhemmin.

Ikkunat

Kulma ikkuinoitamme on talossa kolmessa eri kohdassa, työhuoneessa-olohuoneessa sekä keittiössä. Ja näiden välit ovat tämän näköisiä.

Joten yhteenvetona meidän koti ei ole täydellinen, mutta toivottavasti siitä tulee täydellinen. Meille.


Kiitos taas tuhannesti lukijoille! Komentoikaa ihmeessä, palaute on minulle erittäin tärkeää :)

Mukavaa illan jatkoa :)

-Jessica-

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia juttuja, en ole koskaan ajatellutkaan, että hirsirakentaminen on noin haasteellista. Kotinne on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Joo kaiken innostuksen keskellä en muistanut kirjoittaa, että seinissä on vielä piiloluukkuja joita pitää tämän painumisen ajan iroittella, sillä näiden "luukkujen" sisällä on painumamutterit joita pitää sisällä löysätä ja ulkopuolelta kiristää. Näitä toimenpiteitä tehdään 2-4krt vuodessa, niin kauan kunnes talo on painunut täysin.

      Meidän hirsitalo tulee painumaan n. 10cm kokonaisuudessaan, ja nyt taidetaan olla jo viidessä senttimetrissä! :)

      Kiitos kovasti kun jätit komentin ja kiinnostuit! Ihanaa viikonlopun jatkoa :)

      Poista
  2. Millä olette käsitelleet hirret sisätiloissa ja mitä ulkomaalia käytitte?

    VastaaPoista
  3. Hei,
    Sisältä hirret Uulalla ja hirsipaneelit paneliässällä. Ulkoota olemme maalanneet tikkurilan winhalla.

    VastaaPoista
  4. ei helvetti mitä työ winhaa olette menneet sinne ulos laittamaan

    VastaaPoista
  5. Kaunis koti teillä. En ole tiennytkään, että puu voi elää noinkin paljon vielä tuossa vaiheessa. Meillä on tulossa liimapuupalkin injektointi eteen, muutenkin hieman katsotaan tällä hetkellä tarvittavia toimenpiteitä. Toivottavasti muita töitä ei tarvitsisi tehdä.

    VastaaPoista